sivarien asumisesta ja työstä:

Lapinjärvellä, 18.8.1998

Kun työnteko ei kannata

Lain mukaan siviilipalvelusmiehen ylläpidosta huolehtii palveluspaikka. Sen tehtävänä on järjestää päivärahan, ruokailun ja terveydenhuollon lisäksi majoitus. Käytännössä järjestelmä ei toimi. Palveluspaikoista vain osa suostuu korvaamaan asumiskulut mukisematta, moni jättää jopa kokonaan huolehtimatta lakisääteisestä velvoitteestaan. Määräysten kiertäminen on mahdollista, koska sivareita on paljon ja palveluspaikkoja vähän. Kun oikeuksiaan vaatimaan erehtyvän tilalle saadaan helposti joku toinen, on isäntävaltaa liiankin helppoa käyttää.

Sivarille palveluspaikan menettely ei välttämättä ole ongelma. Ainahan asumiskustannuksiin voi anoa sotilasavustusta Kelasta. Vaikeuksia kuitenkin tulee, kun sivari haluaisi tehdä työtä palveluksen ohessa. Päiväraha on pieni ja lisäansiot houkuttavat. Työnteko vapaa-aikana on täysin laillista. Eri asia sitten on, että kannattavaa se ei tässä kannustinloukkujen luvatussa maassa ole. Tietenkään. Näin siksi, että sotilasavustuksen määrään vaikuttavat hakijan tulot. Tuloharkinta onkin kohtalaisen jyrkkä, sillä tuki vähenee markalla jokaista itse ansaittua markkaa kohti.

Mikä neuvoksi? Palveluspaikkoja voisi yrittää patistella ruotuun. Määräykset ovat selviä, mutta niitä ei noudateta. Pelkästään palveluspaikkoja ei nykytilanteesta kuitenkaan voi syyttää. Myös lainsäätäjän olisi syytä miettiä nykyistä tarkemmin, kuka sivarin ylläpidosta oikein maksaa ja mitä. Yksi mahdollisuus olisi tunnustaa tosiasiat eli järjestelmän toimimattomuus ja poistaa laista kokonaan kohta, jolla palveluspaikka velvoitetaan huolehtimaan asumisesta. Samalla sivarit siirtyisivät yleisen asumistuen piiriin. Asumistuessa sinänsä on lukemattomia ongelmakohtia. Sivareille se olisi kuitenkin tasapuolisempi ja joustavampi järjestelmä kuin sotilasavustus, joka on luotu aivan eri lähtökohdista ja erilaisia tarpeita varten.

Kristian Tuomikumpu
Kirjoittaja on erän 13/98 sivari.